keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Leffa arvostelu - Viisi Legendaa


Elokuvan trailerilla mielestäni lähtee kivasti alkuun arvostelu, jossa saatte vähän tuntoa elokuvasta


Siis kyseessä on viisi legendaa, jonka kävin kattomassa kuun alussa kaverin kanssa.
 Tykkään aina enemmän englannin kielisistä, mutta suomalainen dubbaus oli yllättävän hyvä, pisteet siitä.

Yleensä olen pitänyt disney pixarin animaatioita paremman näköisinä kuin dream worksin, mutta tässä elokuvassa oltiin saatu tunnelma ja animoiti kohdalleen :)

Elokuva vähän muutti ennestään tuntemiamme hahmoja ja teki siten elokuvasta kiehtovan:
Venäläis aksenttinen ja taustainen joulupukki, joka oli täynnä tatuointeja.
Tontut ei tee lahjoja vaan jätit (antavat vaan ihmisten uskoa niin, että tontut tekevät).
jne.


Ei enempää paljastuksia että jää jännitystä koska suosittelen leffaa kaiken ikäisille, jotka ovat vähänkään lapsellisia.

Juoni oli toimiva ja antoi opetuksen, mikä on tärkeää lasten elokuvalle. Opetuksen voi päätellä monella tapaa ja minulle se oli elokuvassa: Usko itseesi.

Tähtinä lasten elokuvana antaisin neljä.(Aina voi parantaa)
Jos tai kun katsot elokuvan mene sillä mielellä ettet odota mitään sillä silloin et pety.
****



3 kommenttia:

  1. Mää niin haluaisin nähä hän leffan :) ehkä pitäis vinkata ukolle tai sitte oottaa vaan DVD :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Määki aijjon hankkia sen oli sen verran hyvä, ja noi hahmot oli niin lutusia :)
      Saa ainakin nauraa :D
      Kummallista oli että lapsi katsojia oli yllättävän vähä :/

      Poista
    2. Aijaa :) Ompa kummallista.. Mutta HEI, haastetta pukkaa: http://somethingcangowrong.blogspot.fi/2013/01/pienen-pieni-haaste.html

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥